keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Raimon kotiapu ja koronatuki


Raimon kotiapu ei ole hakenut koronatukea eikä aio hakea tukea jatkossakaan. Raimon kotiapu katsoo, että liiketoiminnan luonne ei ole sellaista, joka vaatisi yhteiskunnan tukea. Suomessa on paljon yrityksiä, jotka tarvitsisivat tukea kipeämmin kuin alhaisilla kiinteillä kustannuksilla toimiva yhden miehen konserni.

Kuvakaappaus Raimon kotiapun etusivulta. Yritys ei hae koronatukea.


Ja koronahässäkkä kaikkine ilmiöineen on muutenkin senlaatuista, että hitaampi ei oikein tahdo pysyä mukana. Uudenmaan eristys oli varsinainen hölmöläisten juhlanäytös. Riittävällä meriselityksellä pääsi läpi riippumatta siitä onko korona mukana vai ei. Vain pieni osa käännytettiin, jotta homma ei näyttäisi ihan surkuhupaisalta. Jotta eristyksessä olisi ollut edes vähän järkeä, olisi läpipääsykriteeri pitänyt olla vain ja ainoastaan lääketieteellinen.

Hongkongkilainen jylläsi 1960-luvulla. Hesarissa taisi olla maininta asiasta. Noin 1000 kuollutta Suomessa. Ei kieltoja, ei eristystä, ei hysteriaa viikkokaupalla ja sivutolkulla. Ei miljoonien maskikauppoja. Homma hoidettiin hillitysti maalaisjärjellä.
Nykyisen tietoyhteiskunnan aikana kaikenlainen  (kehitysopista ja elämän syntyuutisoinnista lähtien)  mediahype jyllää. Tieto ja ylireagointi siihen jyrää kaiken alleen. Järjen ensimmäisenä.