sunnuntai 21. elokuuta 2016

Rummun laakerien vaihto LG WD-1274FB pesukoneeseen


Pesukoneen rummun laakerien vaihto saattaa kuulostaa vähän hankalalta työltä, mutta se on tehtävissä ihan tavallisilla työkaluilla kotona. Laakerien vaihto vaatii kuitenkin pesukoneen purkamista.

Pesukoneemme LG WD-1274FB:n rummun laakeri alkoi pitää rohinaa runsaan 13 vuoden käytön jälkeen, joten edessä oli laakerin vaihto. Pesukoneeseen on aikaisemmin vaihdettu takometri ja iskunvaimentimet. Lisäksi pesukoneen letkut on puhdistettu ja ruostuneita peltejä on maalattu.

Laakerien vaihdosta löytyi youtubesta video, josta näkee mitä pitää tehdä. Pesukoneen rumpu on muovisessa rumpukotelossa, joka täytyy ottaa irti ja purkaa. Rumpukotelo on kiinnitetty koneen runkoon kolmella jousella ja kahdella iskunvaimentimella.

Rumpukotelon saa kätevimmin ulos koneesta etuseinän kautta eli koneen etuseinä on purettava ensin. Kun etuseinä on purettu, irroitetaan rumpukotelosta painot, letkut,iskunvaimentimet ja sähkömoottori.

Rumpukotelo koostuu kahdesta puolikkaasta, jotka on kiinnitetty toisiinsa useilla ruuveilla. Ruuvinväännin helpottaa työtä merkittävästi. Rumpukotelosta on hyvä irroittaa myös lämmitysvastus, jotta kotelon puolikkaan voi laittaa liitospuoli alaspäin pöydälle tai lattialle.

Seuraavaksi irroitetaan hihnapyörän rummun akseliin lukitseva mutteri. Tähän tarvitaan iso jakoavain tai kiintoavain (koko 23 ?). Mutteri lukitsee myös rummun (akselin) rumpukoteloon (eli laakereihin).

Kun hihnapyörä on irroitettu ja rummun akselin pää on vapaasti näkyvissä irroitetaan rumpu rumpukotelosta lyömällä vasaralla tai kuminuijalla akselin päähän niin lujaa että akseli irtoaa laakereista.

Sitten onkin vuorossa purkutyön vaikein (allekirjoittaneen mielestä) osa eli laakerien irrotus. Rumpukotelossa on kaksi laakeria. Isompi laakeri on sisäpuolella ja pienempi ulkopuolella. Lisäksi sisäpuolella olevan laakerin edessä on kuminen tiiviste, jonka kannattaa vaihtaa samalla. Pienempi laakeri irroitetaan ensin. Rumpukotelo on tuettava esim laudanpätkien avulla, jotta ulkonevan keskikohdan (jossa laakerit sijaitsevat) saa irti työtasosta. Laakerien irroitus pohjustetaan sopivalla voiteluaineella. Laakerien irroitukseen tarvitaan tukeva ja riittävän pitkä ( esim 30 cm) lyöntituurna ja vasara. Itse käytin lyöntituurnana paksuseinäistä teräsputken pätkää. Aseta lyöntituurna laakerin reunaa vasten ja lyö napakasti vasaralla. Siirrä tuurnaa laakerin eripuolille, jotta kuormitus olisi tasaisempaa. Laakeri kyllä irtoaa, kunhan uskaltaa käyttää tarpeeksi voimaa. (Tässä vaiheessa ei ole enää paljon menetettävää...)

Kun laakerit oli irroitettu, rumpukotelo ja rummun akseli puhdistettiin. Jos vuosia käytössä ollut pesukone alkaa tuoksua epämiellyttävästi, on syynä rumpukoteloon ja letkuihin kertynyt nukkakarsta. Ainoa keino puhdistaa pesukone perusteellisesti on sen purkaminen. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, koska tuloksena on käytännössä uudenveroinen ja huomattavasti vähemmän epämiellyttävästi tuoksuva pesukone.

Rumpukotelon laakeripesä on myös hyvä puhdistaa ja voidella esim vaseliinilla.

Sitten onkin vuorossa uusien laakerien asennus ja koneen purkaminen vastasuuntaan eli yleisimmin kasaaminen.

Uudet laakerit voidaan laittaa pakastimeen jäähtymään ennen asennusta. Laakerit naputellaan vasaran ja sopivan lyöntituurnan avulla paikalleen. Vanhat laakerit toimivat hyvinä tuurnina/välikappaleina, koska ne ovat sopivan kokoisia ja suojaavat samalla uusia laakereita iskuilta. Laakerien keskellä kuulien edessä on ohut suojapelti, joka voi vahingoittua vasaran tai lyöntituurnan iskusta eli sitä kohtaa pitää varoa. Muuten voimaa voi ja pitää käyttää ihan ronskisti.

Laakerisarja (kaksi laakeria ja rummun akselin tiiviste) maksoi 39 € Kodinkonepalvelussa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli erään huoltoliikkeen lausunto, jonka mukaan laakereita "ei saa irti eikä niitä vaihdeta, vaan koko rumpu vaihdetaan" (kysyin hintaa laakerien irrotukselle ennenkuin löysin työhön riittävät ronskit otteet ja työkalut).

Pesukoneemme saavuttaa jouluna 14-vuoden iän. Se on ihan kohtuullinen käyttöikä nykyaikaiselle kodinkoneelle. Laakerien vaihdon jälkeen olen asettanut tavoitteeksi 20-vuoden käyttöiän ja uskon, että sen voi saavuttaa ihan kotikonstein. Ainakin omalla kohdalla kynnys turvautua ammattimaiseen pesukonehuoltoon on taas noussut hivenen korkeammalle.

Alla on kuvia laakerien vaihdosta.


Purettu pesukone on murheellisen näköinen. Tässä vaiheessa vaimo oli hiukan epäuskoinen.



Koneen etupellin korroosionesto on pettänyt.



Rumpu on irroitetu rumpukotelosta ja molemmat ovat päässeet poseeraamaan keskelle eteisen lattiaa.


Runsaan 13 vuoden käytön jälkeen pesukoneen rumpukotelo näyttää tältä eikä tuoksu ole välttämättä paras mahdollinen.


Juuri irroitetut laakerit ja niiden irroituksessa käytetyt työkalut. Isompi laakeri on saanut vähän siipeensä epäonnistuneen irroitusyrityksen aikana, mutta pienempi on ihan hyvässä kunnossa (eikä sitä olisi välttämättä tarvinnut vaihtaa).



Uusi ulompi laakeri on paikoillaan.


Rumpukotelo on asennettu paikoilleen ja kauluskumi on kiinnitetty. Rungon ruostuneita kohtia on maalattu.



Rumpukotelon etupainot on kiinnitetty. Rumpukoteloa tukevat mustat iskunvaimentimet näkyvät alla.



Sähkömoottori, lämmitysvastus ja lämpötila-anturi on kiinnitetty.


Takapaino (rumpukotelon päällä), pesuainelokerikko, magneettiventtiili, paineanturi ja letkut on kiinnitetty.


Juuri huollettu pesukone on koeajossa. Ja vaimolle lähti tekstiviesti suoritetusta työstä allekirjoituksella "MacGyver"


Raimon kotiapu ei tee pesukoneen huoltoja. Tässä blogissa mainitut huollot on tehty omalle pesukoneelle vain harrastusmielessä. Raimon kotiapu tekee pesukoneen ja astianpesukoneen asennuksia.

Raimon kotiapu tekee myös kotisiivouksia.



3 kommenttia:

  1. Kiitokset tästä ohjeistuksesta! Uskaltauduin itsekin samaan urakkaan. Isoin tuska oli saada rumpu irti - kevyt naputtelu akseliin ei riittänyt. Lekalla lähti 😉 Kone on taas kasassa ja koeajo menossa...

    VastaaPoista
  2. Kiitos palautteesta! Kunnon hienosäätöleka kuuluukin jokaisen tee-se-itse-henkilön varusteisiin...

    VastaaPoista
  3. 2021 päivitys: Uskallauduin vaihtotöihin näiden ohjeiden ja youtube videon avulla. Pesukone piti muutaman viikon kovempaa rohisevaa tai jylisevää ääntä ja vaimo valitteli että nyt se hajoaa. Tein omat johtopäätökset asiasta jotka osoittautuivat aivan vääräksi. Onneksi päätin jatkoselvittää asiaa, ja pikaisella googlailulla vika vaikutti olevan rikkoutuneet laakerit. Tämä asia vahvistui kun pesukoneen "nukkasihdistä" löytyi mustia pieniä kumin palasia. Jatko-googlailun jälkeen totesin että ne ovat tiivisteen palasia, eli tiiviste on hajonnut ja laakerit ottaneet vettä. Tämä päättely osui oikeaan. Pesukoneeni on MODEL: F1480QDS
    Product code: F1480QDS.ABWQESW ja aivan vastaavaan ei löytynyt ohjeita, mutta ne ovat näköjään niin samankaltaisia että yleisohjeilla pärjäsi oikein hyvin. Tämä on "suoraveto" eli ei ollut hihnaa.

    Osat tilasin Forssan huoltopalvelusta, olin katsonut ensin itse väärät osat mutta heidän info auttoi ja neuvoi muutenkin kaikin puolin asiassa (tarviiko rasvoja stefa-tiivisteeseen -> EI koska siinä on omat). Tilasin laakerit, stefan, sekä puoliskojen välisen kumitiivisteen. Uutta akselia en tilannut, ja uutta takapuoliskoa laakereineen ei muka ollut minun malliini saatavilla. Höh!

    Omaa osaamistaso korjaushommissa on sellainen, että autoon olen vaihtanut polttimot mutta en koskaan jarrulevyjä tai -paloja. Eli aika pienellä kokemuksella lähdin mukaan.

    Työkaluja minulla on jonkin verran, mutta tässä koko hommassa selvisi lidlin työkalupakilla jossa on ruuvimeisseleitä ja räikkä + hylsysarja. Lisäksi tarvitsin rautaputken ja vasaran ja pari olutta. Lisäksi minulla oli rätti ja WD40 akselin putsaamiseen. Rummun kotelon puoliskot pesin pihalla painepesurilla, tosin ne olisi saanut suihkussa vaikka tiskiharjan kanssa myös puhtaaksi.

    Hommassa ei ollut mitään ylitsepääsemätöntä, kokonaisuudessa kesti 2 iltaa eli ehkä noin 6-8 tuntia yhteensä, kun teki rauhassa ja pohdiskeli asioita.

    Vaikeimmat asiat:
    Rummun (suojakoteloineen) nostaminen ulos koneesta oli vaikein osuus. Minun koneessani ainut reitti ottaa se pois oli etukautta (jossain koneissa yläkautta) ja koneessani on jonkinnäköisiä metallilaippoja ylä ja ala-reunassa. Rumpu (suojakoteloineen) oli ahdas sovitella välistä ulos. Varsinkin, kun koneeni takana on kiintonainen levy jota ei saa irti purkamatta koko runkoa, joten rummun takaosan painoa ei saanut irti ennen kun koko rummun oli nostanut pois. Painavan kokonaisuuden nostaminen huonossa asennossa pienestä kolosta pyöritellen oli vaikeaa ja pari olutta ja nakkipaketti meni rummun jumiutuessa puoliväliin. Ulos se kuitenkin tuli kun kokeili rauhassa uudelleen. Itse rumpu lähti irti suojakotelosta helposti minulla.

    Seuraava vaikeahko asia oli laakereiden irrottaminen kotelosta. Niitä piti lyödä yllättävän kovaa (löin ehkä liian kovaa) ja yllättävän monta kertaa. Tärkeintä tässä olisi paukuttaa tarpeeksi monta kertaa joka reunasta vuorotellen, eikä luovuta vaikka tuntuu ettei ne lähde. Ne vain irtoavat niin hitaasti millin murto-osan kerrallaan. Eli jatkaa vaan vasaralla ja jollain jatkolla (itsellä rautaputki joka löytyi pihavaraston alta) paukuttamista, vaikka tuntuu ettei homma etene. Lopulta ne sieltä lähtivät.

    Vinkit:
    Pikkuruuvit kannattaa merkitä jollain tavalla, että löytävät varmasti oikealle paikalleen. Laitoin pari ruuvia lopussa väärään paikkaan ja kierteet meni. Amatöörin moka. Eipä haittaa kyllä käyttöä, koristelevyt sai paineltua takaisin riittävän hyvin siitä huolimatta.

    Toisena vinkkinä että kannattaa ottaa enemmän kuvia kuin näkee tarpeelliseksi. Itse pohdiskelin monia pikkujuttuja paljon kun en kuvannut purkaessa; esim miten päin painot menee takaisin. Ne oli kaikeksi onneksi nimetty eikä edes mennyt kuin oikein päin.

    Kaikenkaikkiaan kone oli sisältä hyvässä kunnossa, ja vaihtotyöstä jäi hyvä mieli (kannatti tehdä). Oppi taas kaikenlaista uutta.

    VastaaPoista